22.09.2021

”Silloin oikein tuuletan, kun syöpäsairas teini alkaa nauraa!”

Vakavasti sairaiden lasten kohtaaminen ei ole helppoa kokeneelle näyttelijällekään. Kolmen ja puolen vuoden vapaaehtoistyö TAYS:in lasten veri- ja syöpätautien yksikössä on laittanut Karoliina Blackburnin arvomaailmaa uusiksi.

Tamperelaisnäyttelijä Karoliina Blackburn tunnetaan monista rooleistaan teatterin lavalla, tv-sarjoissa ja elokuvissa. Freelancerina pitkään työskennellyt Blackburn tekee monenlaisia muitakin projekteja.

Näyttelijä on kolmisen vuotta käynyt säännöllisesti Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten veri- ja syöpätautien yksikössä lukemassa kirjoja ja kohtaamassa nuoria potilaita.

Hän lähti toimintaan mukaan ystäväperheen kautta. Heidän tyttärensä oli sairastunut harvinaiseen neuroblastoomaan.

– Ystävämme olivat keränneet rahaa vuodeosastolla olevien lasten virkistystoimintaan, ja miettivät, mitä se voisi olla.

Sitten Blackburnin puhelin soi. Näyttelijältä kysyttiin, haluaisiko hän olla jollakin tavalla mukana virkistämässä nuoria potilaita. Sairaalaklovni, leikkimistä ja askartelua oli jo tarjolla. Ehkäpä Karoliina voisi tulla vaikka säännöllisesti lukemaan lapsille ja nuorille kirjoja?

Lapset saisivat näin uuden kontaktin, joka ei ole vanhempi, sairaanhoitaja tai terapeutti.

Blackburn kertoo tulevansa hyvin toimeen nuorten kanssa. Omille lapsilleen hän on lukenut ääneen hyvin pitkään.

Ajatus syöpää sairastavien lasten ja nuorten kohtaamisesta kuitenkin aluksi hirvitti.

– Jännitin sitä, että jos teen heidän kanssaan jonkun virheen. Puhun tai teen vääriä asioita. Sitten kuitenkin rohkaistuin lähtemään mukaan.

Karoliina Blackburn käy syöpää sairastavien lasten ja nuorten luona kerran viikossa. Yksi vierailu osastolla kestää suunnilleen kolmisen tuntia.

– Keväällä 2020 oli koronatilanteen takia kahden ja puolen kuukauden tauko. Sen jälkeen olen saanut jatkaa käyntejä osastolla erikoisluvalla.

Päivän vireen mukaan mennään

Näyttelijä on huomannut, että etenkin teini-ikäiset jäävät sairaalaosastolla helposti tavallaan paitsioon. He eivät ole vielä aikuisia, mutta eivät enää halua leikkiä leikkitädin kanssa, askarrella tai maalata.

– Huomasin, että paras tapa olla teinien kanssa on mennä vain reippaasti esittäytymään. ”Lapsille olen satutäti mutta sinulle ammattinäyttelijä. Kassissani on kirjoja. Sopiiko että olen tässä vartin, sen jälkeen pääset minusta eroon.”

Lähes aina vieraileva näyttelijä otetaan mielellään vastaan.

Blackburn mieltää olevansa eräänlainen seurustelu-upseeri. Lasten ja nuorten kanssa hän toimii sen mukaan, mitä oma pelisilmä kertoo. On äärimmäisen tärkeää noteerata nuoren potilaan päivän fiilis.

– Pitää huomioida keskittymiskyky, temperamentti ja tietysti myös hänen sairautensa aste.

Karoliina Blackburnin mukaan mm. lyhyitä tarinoita sisältävät kirjat ovat hyviä ääneen luettavia. 

– Sairas ja väsynyt ihminen ei välttämättä jaksa kuunnella mitään pitkiä kertomuksia. Toki se vaihtelee.

Kirjakassistani voi löytyä vaikka viisi erilaista vaihtoehtoa, joista nuoret voivat valita. Perusklassikot toimivat aina, esimerkiksi Supermarsu- ja Ella-kirjat.

Myös Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle on ollut monen potilaan mieleen. 

– Siinä kirjassa tunnetut henkilöt kertovat omasta nuoruudestaan voimauttavilla tsemppikirjeillä. Tuosta kirjasta on nyt myös äärikirja Yle Areenassa. Tuotin ja ohjasin sen äänikirjaversion.

Huoneeseen ei mennä synkistellen

Vaikka Blackburn kohtaa hyvin sairaita lapsia ja nuoria – hän itse arvioi, että suunnilleen joka kymmenes heistä menehtyy – niin näyttelijän tehtävänä ei todellakaan ole tulla potilaan vuoteen äärelle synkistelemään.

– Yksi tavoitteistani on se, että saan heidät hulluilla jutuillani unohtamaan arjen ja ehkä jopa nauramaan. Silloin oikein tuuletan, kun syöpäsairas teini alkaa nauraa.

Jotkut kohtaamiset ovat paljon kokeneelle näyttelijällekin hyvin vaikeita.

Pahinta on se, kun jollakin lapsella tai nuorella on syöpäkasvain niin tukalassa paikassa, että siihen ei kipulääke auta. 

– Se on kyllä aivan kohtuutonta. En silloin mene huoneeseenkaan, jos jo ovelta näkee, että toinen ei kipujen takia jaksa kohdata minua. Moikkaan häntä vain ovelta sillä kertaa.

Osaston henkilökunta ei kerro vierailevalle näyttelijälle potilaista mitään tarkempia tietoja. Poikkeuksena se, kun lapsen tai nuoren hoito siirtyy palliatiiviseen vaiheeseen.

Kova paikka Karoliina Blackburnille oli, kun ensimmäinen vierailujen aikana läheiseksi tullut lapsi kuoli.

– Kun silloin pääsin osastolta kotiin, niin puhkesin kyyneliin.

Blackburn kertoo, että jotkut lapset tai nuoret jättävät heti ensimmäisestä kerrasta voimakkaan jäljen. 

– Kun kuulen tällaisen ihmisen poismenosta, niin olen tietysti hyvin surullinen ja voin itkeäkin. Jätän sitten mieleeni niitä hyviä hetkiä, joita meillä on keskenämme ollut.

Henkilökunta on uskomatonta

Karoliina Blackburn kohtaa sairaalassa myös nuorten potilaiden vanhempia. Joskus hekin jäävät sairaalasängyn viereen kuuntelemaan, kun näyttelijä lukee, seurustelee ja hulluttelee heidän lapsensa kanssa.

– Vanhempienkin kanssa syntyy hyvää vuorovaikutusta. Ajattelen heitäkin suurella lämmöllä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan henkilökunnan osaamista ja asennetta Blackburn suorastaan suitsuttaa. Hoitajat, lääkärit ja kaikki muutkin ammattilaiset tekevät hänen mukaansa aivan uskomatonta työtä.

– Näiden ihmisten ammattitaito ja herkkävireisyys on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Raskaasta työstä huolimatta he ovat oikein esikuvallisen iloisia, reippaita ja sydämellisiä.

Näyttelijä kertoo oppineensa sairaalan henkilökunnalta ja potilailta uutta asennetta. Aluksi todella hankalilta ja pelottavilta tuntuvia asioita kohti pitää vain rohkeasti mennä.

– Jos minulle olisi muutama vuosi sitten kerrottu, että tulen kohtaamaan mahdollisesti jopa kuolemansairaita lapsia ja nuoria, niin olisin juossut kauhusta seinään. Nyt suhtaudun asiaan aivan toisin.

Kolmen ja puolen vuoden säännöllinen yhteys vakavasti sairaisiin lapsiin ja nuoriin on ollut merkittävä kokemus näyttelijä Karoliina Blackburnille. Asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut ja vahvistunut.

Näyttelijä ei kehtaa enää valittaa aivan pienistä asioista. Hänen mukaansa kannattaa tajuta se, että kenelle tahansa voi koska vaan tapahtua mitä tahansa. 

– Pitää olla kiitollinen kaikista hyvistä asioista, joita elämässä on. Ja tehdä niille asioille heti jotain, joille pystyy tekemään.

Teksti: Vesa Keinonen, kuva: Rami Marjamäki