12.06.2024

Hyvä kuolema - onni vai oikeus?

Kevään ajan olemme saaneet seurata hyvin vilkasta, polveilevaa ja eriäänistä keskustelua hyvän elämän, hyvän kuoleman, hyvän oirehoidon ja eutanasian ympärillä.

Kansalaisaloite eutanasialain sallimiseksi käynnistyi viime marraskuussa. Se saavutti yli 53 000 kansalaisen kannatuksen. Kansalaisaloite ”Eutanasialaki säädettävä Suomeen” luovutettiin eduskunnalle 29.5.2024.

Kiihkeänä käyvä eutanasiakeskustelu herättelee väistämättä myös meitä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon toimijoita. Myös poliittiset päättäjät ovat aktivoituneet ottamaan asiaan kantaa.

Eutanasian ympärillä käytävä keskustelu on nostanut palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamisen ja saatavuuden keskeisesti esille.

Paljon on jo tehty ja kehitetty, paljon on vielä tehtävääkin. Keskustelu ja mielipidekirjoittelu eri foorumeilla on kiivasta, värikästä ja moniäänistä.

Kannanotot puolesta ja vastaan kilpistyvät ihmisen itsemääräämisoikeuden, oikeustoimikelpoisuuden, ihmisarvoisen ja oireettoman loppuelämän sekä elämän kunnioittamisen kysymyksiin.

Argumentit sekä eutanasiaa kannattavilla että vastaustavilla sekä myös palliatiivisen hoidon eri toimijoilla ovat pääosin hyvin perusteltuja ja vakuuttavia. Ja osittain myös yhteneviä. Kaikki ovat parantumattomasti sairaan potilaan puolella.

Eutanasiaa koskevista kyselyistä saatuja tuloksia tarkastellaan ja tulkitaan tarkasti. Eri asiantuntijoita haastatellaan ja kuullaan erityisherkällä korvalla. On hienoa ja erittäin tärkeää, että asioista puhutaan moniäänisesti, kiihkotta ja rehellisesti.

Lisäksi tarvitaan konkreettista tietoa asioista. Mistä oikeasti onkaan kysymys?

Tällä tavoin saamme vahvistettua myös palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tietoisuutta valtakunnallisesti, myös päättäjien suuntaan. Asioita täytyy tarkastella pitkällä tähtäimellä, mutta myös oikea-aikaisesti ja tässä hetkessä.

Hyvin vaikea ja sensitiivinen asia

Eutanasiakeskustelun käsittely on eittämättä hyvin vaikea ja sensitiivinen asia. Siihen sekoittuu jokaisella väistämättä henkilökohtainen sidos ja näkemys, oli se sitten julkinen tai ei.

Tämän lisäksi on suuri joukko niitä, joiden on vaikea muodostaa omaa mielipidettään eutanasiaa koskevassa keskustelussa. Maallikolle saattohoidon ja eutanasian ero ei ole välttämättä selvää. Molempiin liittyy myös paljon vääristyneitä mielikuvia, pelkoja ja käsityksiä.

Yhdistävä tekijä näille asioille on se, että ne koskettavat parantumattomasti sairaita, kuolemaa lähestyviä ihmisiä.

Tehtyjen kyselytutkimusten perusteella palliatiivista- ja saattohoitotyötä tekevien ammattilaisten, niin lääkäreiden kuin hoitajienkin kesken on eutanasianäkemyksissä eroavaisuuksia.

Vastauksissa eroavaisuudet näkyvät myös siinä, missä tehtävässä eri alan ammattilaiset työskentelevät.

Voisi helposti olettaa, että palliatiivista ja saattohoitotyötä tekevät kohtaavat potilaiden vaikeita oireita ja elämän päättymiseen liittyvää kärsimystä keskimääräistä enemmän.

Samanaikaisesti näillä toimijoilla hoito-osaaminen on laaja-alaista. Ihmisen kärsimystä ja vaikeita oireita osataan hoitaa kokonaisvaltaisesti. Näin ainakin tulisi olla.

Tuleeko potilas kuulluksi ja autetuksi?

Potilaiden koetun kärsimyksen mittaaminen on vaikeaa ja moniulotteista. Kuka kykenee arvioimaan ja määrittelemään milloin koettu kärsimys on siedettävää tai sietämätöntä?

Pelkkä fyysisen kivun hoito ei luonnollisestikaan riitä. Koettu kärsimys on kokonaisvaltainen ja hyvin henkilökohtainen kokemus.

Kärsimykseen voi sisältyä koko eletyn elämän ajalta käsittelemättömiä asioita, vaikeita tunteita, arvokkuuden ja merkityksellisyyden puntarointia.

Näiden asioiden esiin nostaminen on potilaalta aina suuri luottamuksen osoitus, joka vaatii vastaanottajalta äärimmäistä hienotunteisuutta.

Ennen kaikkea se vaatii kykyä asettua läsnäolevaksi potilaan rinnalle.

Täytyy myös sietää sitä, että vastauksia potilaan kysymyksiin ei välttämättä löydy. Näitä asioita ei voi hoitaa kuntoon pelkällä lääkityksellä tai hoitotyön tempuilla.

Ja toisinaan näiden asioiden äärelle ei edes päästä, ei edes hyvällä saattohoito-osaamisella.

Hyvän elämän puolella!

Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys ry ei ota kantaa eutanasiakysymykseen, ei puolesta eikä vastaan.

Emme kuitenkaan sulje silmiämme käytävältä keskustelulta, joka koskettaa omaa potilasryhmäämme, parantumattomasti sairaita, kuolemaa lähestyviä potilaita.

Yhdistyksenä meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamisen kehittyminen jatkuu ja hoidon toteutuminen turvataan jokaiselle potilaalle. Olemme palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämisen asialla.

Palliatiivisen hoidon kehittämiseksi on tehty paljon, ja monin paikoin hoito on erinomaisella tasolla. Näin ei ole kuitenkaan kaikkialla. Suomessa potilaat ovat edelleen eriarvoisessa asemassa hoidon saatavuuden suhteen.

Samanaikaisesti ikääntyneen väestön määrä kasvaa ja tarve hoitopaikoista lisääntyy merkittävästi. Aiemmin tehdyt kehittämistoimet uhkaavat jäädä hyvinvointialueiden säästötoimien jalkoihin. Huoli palliatiivisen hoidon toteutumisesta ja saatavuudesta kasvaa ja on todellinen.

Palliatiivinen hoito ja saattohoito nojaa tällä hetkellä pelkkiin suosituksiin, lakikirjausta tai -velvoitetta hoidon järjestämiseksi ei vielä ole.

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kirjaaminen lakiin olisi välttämätöntä, jotta oikeus hyvään, osaavaan ja laadukkaaseen hoitoon sekä hoidon saatavuuteen voitaisiin turvata kaikille asuinpaikasta riippumatta.

Lakikirjaus velvoittaisi hyvinvointialueet järjestämään palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asianmukaisella tavalla.

Suomessa palliatiivisen hoidon ja lääketieteen yhdistykset yhdessä Syöpäjärjestöjen kanssa ovat sinnikkäästi pitäneet lakikirjauksen tarvetta esillä. Ne ovat myös kontaktoineet toistuvasti sosiaali- ja terveysministeriötä asiasta.

Työtä jatketaan edelleen. Hyvän, laadukkaan ja oireettoman elämän turvaamiseksi sekä osaavan, tasavertaisen ja saavutettavan hoidon puolesta. Yhteisellä asiallamme.

Mira Pajunen
SPHY:n hallituksen puheenjohtaja