16.10.2024

Viitan suojassa, matkalla pois

Palliatiivinen tarkoittaa viittaan peitettyä. Ja juuri niin on hyvä. Se on suoja niille, joita ei voida auttaa parantavin lääketieteen keinoin. Se on pehmyt piilo niille, jotka palelevat riisuttuina, ruumiillisesti ja henkisesti. Se on lähtijän läheisen lohtu.

Nykyihminen ei niinkään pelkää kuolemaa, saati helvettiä. Hän pelkää ihmisarvonsa ja itsemääräämisoikeutensa menettämistä, monenlaista kärsimistä ja kipua. Viittaan kietomista hän kaipaa. Se on verkkaista. Sen täytyy saada olla.

Voi kestää kauankin omaksua se, mitä aluksi sanotaan. Oireenmukainen? Palliatiivinen? Parantumisen oksasta irrottautuminen vie aikansa, samoin pudottautuminen ottamaan hoito ja sen loppu vastaan.

Hoitotahdot yleistyvät, ja harva niistä haluaa varmistaa parantamisen äärimmäisiin asti. Tutkitusti potilaat, perheet, hoitajat ja jopa onkologit pitävät oikein ajoitettua kuratiivisesta hoidosta luopumista hyvänä. On vain yksi poikkeus: Kuoleman lähellä omaiset alkavatkin usein vaatia lisää toimenpiteitä.

On inhimillistä tarvita lisäaikaa, vielä yksi mahdollisuus selvittää selvittämätön, kiittää, kysyä ja pyytää anteeksi. Mutta suuret sovinnonteot kuolinvuoteella ovat usein fiktiota. Viitan alle kätkeytyneellä on oikeus vaieta; tilinpäätöksen vaade on usein jälkeenjäävien oman ahdistuksen ilmaus.

Saattajan on opittava ymmärtämään omat mahdollisuutensa ja rajoituksensa. Ruoka on rakkautta, esimerkiksi, ja sen torjuminen satuttaa.  Ahdistuneen hoivaajan on vaikea muistaa, että me emme kuole siihen, ettemme syö, vaan emme syö, koska kuolemme.

Hyvästejä on vaikea jättää, kun perhettä yhtäältä repii hoidon vaatiminen, viranomaistaistelut, osaamattomuus, ja toisaalta tieto siitä, että pitäisi voida ja ehtiä olla lähellä, oppia kommunikoimaan lähtijälle mahdollisella tavalla, aistia toiveet, pitää kiinni kädestä, ei puhelimesta. Puhua ja poistaa pelkoja, käsitellä toteutumattomat kuolintoiveet, järjestää minkä voi.

Liian usein hoivan viitta kaivetaan kaapista liian myöhään. Liian usein kuollut on kärsimyksen tai vihan vääristämä. Vieläkään emme osaa elämän ja kuoleman kulkua, vieläkin kuolemaa voi edeltää karmea ambulanssiralli.

Tämä menestymisen maailma aikoo vastedeskin kohdata kuolemankin tehokkuus edellä: hoivavapaa on peräti viisi vuorokautta. Kiire on oikein vain siinä mielessä, että miellämme jokaisen päivän viimeiseksi.

Palliatiivinen elämä on elämää toisenlaisessa ajanlaskussa, vähittäistä siirtymistä vielä toisenlaisempaan elämään. Siksi sen tärkein tekijä on juuri aika. Saatettavalla on oltava aikaa saattaa saattajansa siihen elämään, jossa häntä ei enää ole.

Teksti: Hilkka Olkinuora. Kirjoittaja on toimittaja, pastori, neuvonantaja.