13.12.2023

Yksityinen ja julkinen kuolema

Tänäkin vuonna ihmisiä on kuollut lähipiirissä ja vähän kauempaa. Jokainen kuolinviesti sävähdyttää jollakin tapaa. Asiaan vaikuttaa sekin, että ikävuosia alkaa olla kertynyt jo lähemmäs 60. Kuolevaisuuden ymmärtää silloin eri tavalla kuin nuorempana.

Erityisesti syksyllä jäi mieleen entisen opiskelukaverin kuolema pitkällisen sairauden jälkeen. Tämä ikäiseni mieshenkilö toi esille Facebookissa jo viikkoja ennen kuolemaansa hyvin avoimesti tilanteensa. Käytännössä hän saattohoidon kynnyksellä julkisesti toivotti kaikille ystävilleen ja tuttavilleen jäähyväiset.

Viestin dramaattisuutta korosti se, että postaus tupsahti Facebookiin perjantai-iltapäivällä. Juuri silloin kun virtuaalimaailmaan on viikonlopun alkamisen kunniaksi tapana laittaa jotakin vähän kevyempää.

Aluksi vähän ihmettelinkin viestiä, mutta pian mieleni muuttui. Poikkeuksellisen vakavan postauksen alle alkoi vähitellen tulla todella koskettavaa tekstiä. Erilaiset ihmiset jakoivat yhteisiä muistoja, joihin kuolemaa lähestyvä vastasi. Kuva ystävästäni laajeni ja syveni.

Tunnelmassa oli jotakin samaa kuin siunauksen jälkeisessä muistotilaisuudessa. Suurena erona vain virtuaalisuus ja se, että tällä kertaa ”päähenkilö” oli itse lukemassa läheisten ihmisten viestejä. Hän myös pystyi reagoimaan; suremaan ja nauramaan yhdessä ystäväpiirinsä kanssa.

Jonkinlaisella riskillähän tällaisessa avoimuudessa mennään. Jo yksikin tyylitön viesti voi pilata erittäin herkän tunnelman. Sellaista ei onneksi tässä tapauksessa tullut. Myös somen arvaamattomassa maailmassa osataan käyttäytyä, kun ollaan tekemisessä kuoleman kaltaisen valtavan asian kanssa.

Näin avoin kuoleman vastaanottaminen ei taida olla vielä kovinkaan yleistä. Tämä vuonnakin olen päässyt läheltä seuraamaan iäkkäämpien ihmisten kuolemia, jotka on hoidettu hyvin perinteisesti lähipiirin kesken.

Varmaan on niin, että yksilöllisyys alkaa yhä enemmän heijastua myös kuolemaan. Se näkyy myös siinä, että toiset haluavat kohdata elämän päätöshetken avoimemmin, toisille kyseessä on edelleen äärimmäisen yksityinen tapahtuma.

Kukaan ei voi kuitenkaan enää määritellä, mikä on se ”oikea tai väärä” tapa. Jokainen kuoleva päättäköön asian itse, mahdollisesti ja toivottavasti neuvotellen lähipiirinsä kanssa.

Palliatiivisen- ja saattohoidon ammattilaisille julkisuuden lisääntyminen saattaa tuoda uudenlaisia asioita pohdittavaksi. Asiaan vaikuttaa erityisesti viestintäteknologian valtava yleistyminen. On enää harvoja elämäntilanteita, joita ei millään tavalla taltioitaisi esimerkiksi kuvin tai videoin. Hyvin herkästi asioita myös jaetaan laajallekin yleisölle.

Se, että muualla asuvat omaiset vaihtavat saattohoitopotilaan kanssa kuulumisia jollakin ict-sovelluksella on varmasti teknologian hyvää käyttöä. Erilaisia riskejäkin kuitenkin on. Hyvin helposti häntä alkaa heiluttaa koiraa. Jonkin dramaattisen tilanteen taltioimisesta ja välittämisestä omalle some-yhteisölle voi tulla itseisarvo.

Uhkakuvia ei kannata maalailla liikaa, mutta osastoilla on varmaan hyödyllistä pohtia jo hyvissä ajoin omia viestintälinjauksia. Miten reagoidaan, kun koko ajan tulee uudenlaisia viestintäsovelluksia ja myös uudenlaisia käyttötapoja?

Johonkin kohtaan on kuitenkin vedettävä raja. Saattohoitopotilaalla lienee jo moraalinenkin oikeus poistua tästä elämästä arvokkaasti ja halutessaan hyvinkin hiljaisesti.

Vesa Keinonen
Kirjoittaja on Palliatiivinen hoito -verkkolehden toimitussihteeri